kervi.net
etusivu jutut sostyo ATK C V

Olen työtä ujostelematon, kokemusta omaava, nuorekas, ellei peräti nuori, sekä paikoitellen aika huumorintajuinen henkilö ja vähän turhan usein jopa persoona. Teen tällä hetkellä seuraavanlaisia asioita:

Toimin projektikoordinaattorina terveysalan hankkeessa.
Teen myös freelancer-toimittajan työtä.
Olen kiinnostunut ihmisistä, kirjoittamisesta ja jopa tietotekniikasta. Olen yleensäkin kiinnostunut kaikesta.
Opiskelen sosiaalipsykologiaa.
Käyn joogaamassa (Astangaa, eli sitä konstikkaampaa...)
Preppaan venäjänkieltä, jos vaikka sattuisi joskus tarvitsemaan.
Riennän kulttuuriharrasteissa.
Ilahdutan parisuhdetta ja naapureita tekemällä musiikkia.

Näistä sivuista: jutut-linkin alta selviää mitä olen toistaiseksi saanut aikaiseksi journalismin parissa. Sostyö paljastaa tietämykseni sosiaali- ja nuorisotyöstä. Atk-linkkiin puolestaan karttuu sisältöä lähivuosina lisää. CV paljastaa sen, että olen kovin kiinnostunut kovin monesta asiasta. Ai niin, ekstra-painikkeen alta löytyy nimensä mukaisesti ekstraa, eli dokumentteja, jotka eivät mahdu edellä mainittujen linkkien alle.